perjantai 25. tammikuuta 2013

Lastenkirjalöytöjä alennuslaareista


Kirjakauppojen alennusmyynnit vetelevät viimeisiään ja tarjoavat loppualen rytäkässä aikamoisia alennuksia. Lastenkirjoihin hullaantuneena tulen aina tehneeksi uusia hauskoja löytöjä ennestäänkin jo pursuilevaan lastenkirjahyllyyn, varsinkin kun on helppo vakuutella itselleen että niitä tarvitsee jo ihan ammatillisestikin... :)

Tänä vuonna kassiin putkahtivat Suomalaisen ja Akateemisen alennuksista Minttu morsiusneitona, sillä Harjanteen kirjat vetoavat meillä äitiin ja tyttäreen, sekä Viidakkotanssi – Tutkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa, joka on kulttuurimaantieteilijä Markku Löytösen kiinnostavaa ja haasteellista kuvitettua lasten tietokirjasarjaa suomalaisista  löytöretkeilijöistä.

Viidakkotanssi (Kovakantinen)Tätä SKS:n kustantamaa sarjaa saa enää harvoin ja olen pyrkinyt aina kerämään mukaan puuttuvan osan jos jostain löydän. Tällä kertaa onni oli myötä ja sain Akateemisen loppualeesta tämän puuttuvan palasen vitosella! 






Viimeisenä ostovinkkinä viime hetken alennuksiin mainittakoon museopedagogiikan suomalaisen uraanurtajan Marjatta Levannon mahtava ja hurja Taivaallinen suurperhe, jota löytyi molempien isojen kirjakauppojen alennuslaareista pienellä summalla. Kirja on huikean viisas ja kaunis johdatus eri maiden myyttien ja uskontojen kuvastoon. Taidematka on kirjoitettu tarinaksi ja sitä siivittää Julia Vuoren veikeä kuvitus. Ei ihan pienille, sillä sen verran hurjia kuvia esimerkiksi eri maiden paholaisista kirjassa vilistää, mutta vitos-kutosluokkalaisesta eteenpäin tämä teos iskee tiedonjanoiseen mieleen.




sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lorupiirejä ja värikylpyjä!

Viimeksi kirjoittelin vauvaharrastuksista, lähinnä muskarien kirjoa pohtien, mutta vielä vähän saman aiheen tiimoilta ajattelin jatkaa... Nyt on nımittäin JUURI oikea hetki hankkia vielä kivaa tekemistä vaavin kanssa kevätpäiviin, sillä suurimpaan osaan vauvaharrastuksista ehtii vielä ilmoittautua mukaan!


Koska meidän puolivuotias on jo niin veikeässä iässä, että nauttii selvästi aktiviteeteistä ja uusista elämyksistä, niin tuumasin käydä ainakin Lastenkulttuurikeskus Rullan Vauvojen kulttuurikuussa, joka tarjoaa perheen pikkaisille vauvojen nukketeatteria sekä loru-, väri- ja rytmikylpyjä! Kuulostaa houkuttavalle! Ja hei, ilmoittautuminen alkaa viikon päästä!


Ja jos muskarit ei tunnu omalle, niin miten olisi koko kevään kestävä loruttelu pienokaisen kanssa? Tampereella sitä tarjoaa Kansalaisopisto Ahjola yhteistyössä Sanataideyhdistys Yöstäjän kanssa: 4-12kk ikäisten pikkaraisten lorupiiri kokoontuu kerran viikossa köröttelemään ja kuiskuttelemaan ja mukaan saa vinkkejä siitä miten jatkaa loruttelua kotonakin! Ja tiedänpä varmasta lähteessä että vielä mahtuu mukaan jos ripeästi ilmoittautuu... :) 


Muissakin kaupungeissa voi harrastaa samoja lajeja, googlailemalla saa helposti selville onko oman kodin lähellä vastavaa tarjolla. Esimerkiksi värikylpyyn pääsee keväällä vauvan kanssa ainakin Porin lastenkulttuurikeskuksessa sekä Oulun Kulttuuritalo Valveessa. Lorupiirejä vauvoille löytyy puolestaan esimerkiksi Oulunkylän kirjastolta kerran kuussa ja Kuopionkin kansalaisopistolta saattaa vielä löytyä paikkoja tämän kevään uutuuden parissa.

         Rohkeasti kokeilemaan ja katselemaan, vauva taatusti nauttii mistä tahansa yhteisestä hetkestä!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Monenlaiset muskarit

Ilmoittauduttiin kevääksi vaavin kanssa Flamencoyhdistyksen flamencomuskariin, kiinnostuksella odotan mitä tulevan pitää, aiemmin itsekin kun olen tuota ihanaa lajia harrastanut. Saako mukelot kastanjetit kouraan vai miten rytmejä lähestytään? :)

Esikoisen kanssa en koskaan muskareissa käynyt, jotenkin tuumasin että kun mies on muusikko niin meillä ääntä ja rytmiä riittää muutenkin. Nyt kuitenkin päätin että täytyyhän tätäkin lajia kokeilla, muskarin toiminta kun kuitenkin on kovin erilaista kuin kotona tapahtuva musisointi. Ja ihan puhtaasti uteliaisuus asiaan vaikutti myös!


Muskari etsiessä törmäsin siihen kiinnostavaan seikkaan, että seurakunnan tai kansalaisopiston järjestämä perusmuskari ei enää "riitä", vaan tarjolla on ainakin täällä Tampereella monenkin sorttisia teemallisia tai eri tahojen järjestämiä muskareita.

Näin äkkiseltään muistan nähneeni ainakin maailmanmusiikkimuskarin, venäjänkielisen muskarin, sisarusmuskarin sekä tietysti tämän flamencomuskarin. Myös järjestäjätahoja on lukuisia, esimerkiksi monellakin musiikkiopistolla on omansa. Kiintoisa ilmiö ja ehkä ihan hyväkin, että tarjoajia on monia, kunhan taso pysyy hyvänä ja hinnat kohtuullisena.

                                                                   Onkohan ilmiötä muissakin kaupungeissa havaittavissa?

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Musaa matkalla

Postipoika toi vielä yhden joululahjan, Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun uutukaisen Pieni ja soma. Eilen sitten ajomatka Poriin kuunneltiin Ammuuta, joka on tälläkin levyllä laadukasta, hyvällä tavalla aika perinteistä lastenmusaa. Kaunista ja hilpeää, turvallista ja tuttua. Hienoja helmiä levyllä on esimerkiksi kauniisti maalaileva ja rauhoittava avausbiisi Sateen tanssi.

Perään luukutettiin perheemme pitkän ajan suursuosikkia Orffeja (ennen kolmikko tunnettiin niemllä Tohtori Orff ja Herra Dalcroze), joilta oli tällä kertaa matkalevyksi valikoitunut jo 2008 ilmestynyt Ihmekolmoset vauhdissa.
                                               
                                                12

  Orffien keikkameno on aina ollut ihan huikeaa, pikkuväki hyppii tasatahtia ja meno voittaa monet aikuistenkin rokkikeikat, mutta eipä bändi levylläkään ikinä kylmäksi jätä. 


Yhteenvetona todettakoon että jokaisen vähänkin pidemmän automatkan pelastus on aimo annos hyvin tehtyä lastenmusaa, semmoista jota aikuistenkin korvat jaksaa kuunnella!

maanantai 31. joulukuuta 2012

Sulkasato-nettikirjoittajakoulun ilmoittautuminen käynnissä!

Uusi vuosi ja uudet harrastukset! Jos jälkikasvulta tai joltakulta tutulta teini-ikäiseltä vielä uupuu uusi ja innostava puuha, niin vinkatkaa kurkkaamaan Nuoren Voiman Liiton Sulkasato-nettikirjoittajakoulua, jossa ilmoittautuminen kevään kursseille on käynnissä N-Y-T!

Nuorille (kurssista riippuen noin 10-17-vuotiaille) suunnatut, täysin maksuttomat ja todella inspiroivat kurssit alkavat 9.1 sekä huhtikuun alussa ja tarjolla on kiinnostavia aiheita sanataideparkourista runokurssiin. Myös opettajat ovat superpäteviä sanataiteen ja kirjallisuuden ammattilaisia.


Olen saanut itsekin kerran ilon ja kunnian opettaa Sulkasadossa biisilyriikkaa ja kokemus oli mainio; nettityöskentely mahdollistaa aivan erilaisen ja raikkaan tavan toimia ja kirjoittaa, niin opettajalle kuin kurssilaisille.

Voin siis lämpimästi suositella!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Lastenohjelmat radioon!

Sain Facebookissa kutsun Orffien Hannu Sepposen perustamaan Lastenohjelmat bäk radioon!-ryhmään ja ajattelin nostaa sen täälläkin tapetille, sillä aihehan on mitä kiinnostavin.

Kyseessä on siis närkästys siitä, että YLE ilmoitti lopettavansa tämän vuoden alusta kaikki radion lastenohjelmansa. Syynä oli kuulijalukujen lasku ja se että lapsien ajankäytöstä kilpailevat niin tehokkaasti myös muut mediat, TV ja netti tietystietujoukoissa.

Mutta kuten Sepponen manifestissaan muistuttaa, kaikkea ei voi mitata vain lukuja tuijottamalla. Laadukkaita lastenohjelmia radioon tuottamalla YLE osoittaisi arvostavansa myös lapsiyleisöään monipuolisella ja monintavoin palvelevalla ohjelmistolla eri medioissa. Ja onhan kyseessä myös tulevien radiosukupolvien kasvatus! Hyviä pointteja Sepponen!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Lasten kaupunki aukeaa!

Sain vinkin että Helsinkiin Sederholmin taloon aukeaa marraskuun lopussa houkuttavan kuuloinen Lasten kaupunki, jossa voi tutustua helsinkiläislasten elämään ennen ja nyt kokemuksellisella ja hauskalla tavalla, avartavaa varmasti aikuisillekin museokävijöille. 

Avautumista odotellessa näyttelyn tunnelmaan voi virittäytyä Lasten kaupunki-nettisivulla, jossa aukeaa joka päivä uusi kurkistusluukku tulevaan. Minä ainakin jo löysin esimerkiksi ihastuttavan nostalgisen Donkey Kong-pelin, ihan suoraan omasta lapsuudestani!

Tuonnepa suunnataan seuraavalla pääkaupungin perheretkellä!