Näytetään tekstit, joissa on tunniste esteettömyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esteettömyys. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. lokakuuta 2012

Satupäivää viettämään!

Ihastuttavaa viidettä valtakunnallista Satupäivää

Tänään saa siis oikein erityisluvan kanssa kaapata lapsi kainaloon ja tarttua satukirjaan, viettää yhteinen satuhetki uuden tai vanhan sadun äärellä! Eikä satujen lukeminen ilman lapsiakaan ole kiellettyä, satu tekee aikuisellekin kiireen keskellä superhyvää! :)

Teeman mukaista ohjelmaa on tarjolla myös ympäri maan ja vielä ehtii hyvin mukaan, itse esimerkiksi suuntaisin mieluusti jälkikasvun kanssa vaikkapa Ateneumin satuhetkeen satumaisen taideteoksen äärellä klo 16 tai sitten Kokkolan kaupunginkirjaston satupajaan klo 17.

Koko ohjelman näkee tuolta Satupäivän nettisivujen kautta, käypä katsomassa!



Ja vielä päivän lastenkulttuuriuutinen ja sopivasti Satupäivään liittyvä:
 ämän vuoden Lastenkirjainstituutin jakaman vuosittaisen Onnimanni-palkinnon sai  erikoiskirjasto Celian lasten- ja nuortenpalvelut, joka on tehnyt merkittävää työtä esimerkiksi koskettelukirjojen saralla. 

Itsekin olen museon työpajoissa hyödyntänyt noita Celian mainioita ohjeita  koskettelukirjojen tekoon ja sitä kautta on tullut tutuksi koko Celian monipuolinen toiminta, jota valitettavan vähän tunnetaan. Celian koskettelukirjat, ääni- ja pistekirjat sekä muut lainattavat tuotteet tuovat todella sadun jokaisen lapsen luo, mikä mahtava juttu!

Hyvä Celia! 


torstai 12. huhtikuuta 2012

Viikonloppuna Werstaalle AistiMaan!

AistiMus-tapahtuma valtaa työpaikkani Työväenmuseo Werstaan toista kertaa tulevana viikonloppuna 14-15.4 klo 11-18!

Vammaiskulttuurista ja -historiasta kertovaan näyttelyymme Ihan epäNormaalia linkittyvä oheistapahtuma tarjoilee tutkimusretken aistien maailmaan, maksuttomasti ja esteettömästi, ihan kaiken ikäisille.

Luvassa on tällä kertaa mm. romusoitinartesaani Kimmo Nissisen mainioita tuntosoittimia, huikean kiinnostava Elävä Kirjasto, kolmiulotteisen koskettelusivun rakentelutyöpaja, kehitysvammateatteri La Stradan Käytöskukka-esitys (viittomakielelle tulkattu), sekä animaatiopaja Kynnys ry:n Ismo Helenin opastuksella. Molempina päivinä on myös tarjolla pienten lasten museoseikkailu K.Issakaisen kanssa, lauantaina myös viittomakielelle tulkattuna ja muutoinkin erityislapset huomioivana rauhallisena versiona.

Erityisesti haluan nostaa esiin toista kertaa järjestettävän Ihan Pimeän Kahvilan, jossa Tampereen Näkövammaisten yhdistyksen väen kanssa pääsee kokeilemaan miltä maistuu kaffeet pimeässä! Kokemus on todella uniiki ja avartava ja saimme siitä viimeksi hurjan määrän kannustavaa palautetta. Eli kannattaa tulla rohkeasti testaamaan omaa kanttia!

Tarkemipi ohjelma löytyy Facebookista ja netistä museon kotisivuilta, käypä katsomassa.
Viikonloppuna aisteillaan Werstaalla!