torstai 27. kesäkuuta 2013

Risto Räppääjä seikkailee teatterilavoilla!

Olen jo aiemminkin maininnut vissiin täällä, että esikoisemme on lähes fanaattinen Risto Räppääjä - fani ja tänä kesänä tätä heimoa hellitään todella, sillä Risto kavereineen seikkailee useammassakin teatterissa ja loppukesästä kuvataan myös seuraava RR-leffa, jota ainakin meillä jo kuumeisesti odotetaan! :)


Mummo onkin luvannut viedä meidän tytön kesän aikana Tampereen Komediateatteriin, jossa Risto Räppääjä ja Nuudelipää -näytelmä pyörii ensi kertaa Tampereella. Kuulette varmasti jälkikasvuni ihastuneet kommentit heti esityksen jälkeen täälläkin!


Muuallakin maassa saa onneksi nauraa Riston edesottamuksille, esimerkiksi Turun Vartiovuoren kesäteatterissa saa kantaesityksensä tuoreimpaan kirjaan perustuva Risto Räpääjä ja nukkavieru Nelli, joka muuten jatkuu myös syksyllä Turun Kaupunginteatterin puolella.
Hämeenlinnan Miniteatterin kesälava Aulangolla esittää puolestaan Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli -näytelmää elokuun alkuun saakka.

Osa kesän Ristoista on jo seikkailunsa ehtinyt seikkaillakin, nimittäin Joensuun kaupunginteatterissa loppui melko äsköttäin Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi, samoin Leppävirran kesäteatterin Risto Räppääjä ja villi kone ehti jo tältä kesältä loppua.


Nopolan sisarusten veikeä Räppääjä-maailma onkin kirjojen lisäksi valloittanut tehokkaasti myös valkokangasta sekä teatterilavoja, sillä aiempina vuosina Risto on ystävineen seikkailut jo mm. Helsingin kaupunginteatterin, Joensuun kaupunginteatterin, Kouvolan teatterin sekä Teatteri Eurooppa Neljän lavoilla! Varsinainen lastenteatterin nykyklassikko siis!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kylässä Muumien luona!



Kuten kuvasta näkyy, kävimme vierailulla Muumien luona!

Muumimaailma oli kyläilypäivänämme ensimmäistä päivää auki talven jäljiltä ja kaikki oli ihastuttavan raikasta ja laitettua. Muutamat muumit olivat selvästi hieman vielä muumeilun jalon taidon opetteluvaiheessa, mutta kokonaisuutena reissu oli jälleen kerran upea ja onnistunut sukellus satumaailmaan.

Seela oli ainakin vielä sopivassa satuiässä ja upposi tarinaan täysillä ja Martta taas hihkui olemisen riemusta koko päivän. Viime kesän reissu meni silloin vielä koko ajan uinuneelta vauvalta täysin ohi, mutta nyt iloa riitti muumien ihanan pörröisistä olemuksista, joita neiti uskalsi lopulta vähän itsekin silittää, riemusta kiljuen tietysti. :)






Erityisen rakkaan vierailukohteen Muumimaailmasta tekee minulle myös se, että olen siellä itsekin viettänyt kesiä peruukkien ja pukujen sisällä! Silloin muuten ehdoton suosikkini oli Myy, jonka mekon sisällä sai tehdä vaikka mitä ja kuljeskella muumeja vapaammin pitkin poikin laaksoa. :)


Koskapa olen Muumimaailmassa siis viettänyt runsaasti aikaa, paitsi työntekijänä myös äitinä, lienee paikallaan jakaa muutama ajankohtainen vinkki kaikille teille jotka suunnittelette vastavaa reissua:

-Muumimaailma ei ole huvipuisto eikä hopploppi, vaan yhdessä tekemiseen ja olemiseen keskittyvä perhepuisto luonnon keskellä. Ken odottaa vauhdin hurmaa ja härveleitä, voi pettyä. Siksi ajattelisin, että puistosta saakin parhaiten irti, jos varaa reissuun aikaa vaikkapa koko päivän, ottaa eväitä mukaan ja kulkee yhdessä rauhassa kaikkea ihmetellen. Vanhemmankin päivä sujuu varmasti rattoisammin jos uskaltaa heittäytyä mukaan satuun ja seikkailuun. :)

-Saaren luonnollinen keskus on upea muumitalo, mutta ei kannata jättää huomiotta kahta seikkailupolkuakaan. Toisen varrelta löytää esimerkiksi Muumipapan Merenhuiskeen ja toinen taas johdattaa jännittävälle reitille, jossa voi kohdata niin Noidan kuin Mörönkin (ken vain uskaltaa)!




Seelan mukaan vierailun paras juttu olikin juuri tuo sopivan jännä polu metsän siimeksessä sekä Noidan huikean hurja labyrintti. Myös polun varrella olevat "Yksinäiset vuoret" kosken ylityksineen olivat jännät ja aikuisistakin hienosti toteutetut.





-Ruokatarjonta Muumimaailmassa noudattelee paljolti ranskalais-pizza -linjaa, mutta jos kaipaa täyttävämpää ja terveellisempää ruokaa perheelleen, kannattaa suosia Mamman keittiötä, jonka buffet-pöydästä löytää kotiruokatyyppistä nauttitavaa. Ravintolan terassi on myös mukavan rauhallinen ruokailupaikka ja tarjoaa hellepäivänäkin varjoa.




-Muumimaailmassa on aina väkeä, mutta jos ei ole erityisesti runsaiden massojen ystävä, kannattaa mikäli vain pystyy pyrkiä vierailemaan Muumilaaksossa sellaisena päivänä, joka ei ole se kaikkein aurinkoisin heinäkuun päivä... Myöskään minään erityisinä alennuspäivinä en menisi, mikäli tahtoisin vähänkin hermojani säästää ja päästä muumeja rauhassa halimaan.




-Muumimaailman vierailua varten kannattaa muuten varautua aurinkoisena päivänä uimapuvulla, sillä vieressä on parikin mukavaa rantaa. Toinen löytyy Muumilaakson saarella ja toinen saareen vievän sillan vieressä, aivan Naantalin vanhan kirkon kupeessa.



-Ja vielä viimeinen käytännön vinkki: yleisillä kulkuneuvoilla kulkeva pääsee Muumilaaksoon Turun Kauppatorilta busseilla 110 ja 111, jotka menevät suoraan Naantalin vanhaan kaupungiin. Pysäkiltä lähdetään kävelemään merta ja kirkkoa kohti, ihania puuhuviloita matkan varrella ihastellen. Pöllömpi vaihtoehto ei ole muuten myöskään se, että yöpyy jossakin noista Naantalin suloisista B&B-paikoista kuvauksellisen miljöön keskellä!


Hauskaa retkeä Muumien luo!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Lastenkirjainstituutin Kirjabasaarista löytöjä tänään!

Kuva
kuva Lastenkirjainstituutti


Kaikki kynnelle kykenevät tamperelaiset huomio!
Tänään 5.6 klo 10-18 on mahtava tilaisuus päästä tekemään upeita lastenkirjalöytöjä Lastenkirjainstituutin suuressa Kirjabasaarissa! Poistokirjamyyjäisissä on tarjolla mittava valikoima uutta ja vanhaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta, suurin osa kirjoista vain vaivaiset 1-5 euroa!
Tänne minä ainakin suuntaan!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kesäsuunnitelmia!

Kesä! Se on jo täällä! 
Mitäs aiotte tenavien kanssa puuhata lomapäivinä?
Hauskoja ja hyviä ideoita sekä käyntikohteita otetaan mieluusti vastaan! :)


Meillä koko perheen yhteinen lomakuukausi on heinäkuu ja suunnitelmissa on suunnata ainakin maatilamatkailemaan Ylä-Tuuhosen tilalle Ruovedelle lampaita paijailemaan ja nauttimaan rantasaunan löylyistä.

Lisäksi jo heti ensi viikolla matkaamme Saloon Lasten laulukaupunki-kisan finaaliin, jossa meidän iskä esiintyy. Samalla Varsinais-Suomen reissulla pitänee tehdä myös jokakesäinen käväisy entisessä työpaikassani Naantalin Muumimaailmassa, reissu jota esikoinen jo kovasti odottaa. Ja jos aikaa olisi, niin Turussakin olisi ihana piipahtaa ystäviä tapaamassa ja käydä vaikka herttaisessa Luostarimäen käsityöläismuseossa, mutta voi olla että tällä retkellä ei siihen rahkeet riitä...

Samoin luulen, että vanha tuttu Särkänniemi on tämänkin kesän ykköskohteemme, kun on sopivasti nurkillakin. Särkkä kuului jo lapsena jokaiseen kesään, paljasjalkainen tamperelainen kun olen. Lintsillä kävin muuten vasta aikuisena ensi kerran, sillä miksikäs sitä olisi nimittäin muksuna sinne lähtenyt kun omassakin kaupungissa oli iso huvipuisto! Särkänniemeen aukaistaan muuten myös tänä kesänä varsinkin pienemmille kävijöille passelin kuuloinen Koiramäen kaupunki, jonka sopivan hurjan kuuloista Drackkulan linnaa Seela jo jänskäilee!

Kesäteatterin osuutta hoitaa tänä vuonna mummon kanssa nähtävä Tampereen Komediateatterin Risto Räppääjä ja Nelli Nuudelipää, jota perheemme armoton Risto Räppääjä-fani odottaa jo palavasti. Ja joku heinäkuun keskiviikko olisi aivan mahtavaa laivailla Viikinsaareen, jonka keskiviikkoiset Lastenpäivät tarjoavat monenmoista ohjelmaa tanssikierroksista robottiryhmiin!

Ja koska kerran vauvavärikylpyyn mukaan päässyt Seela haikailee kovin isompien lasten vastaavaan, niin koitamme suunnata siihen puuhaan Lasten kulttuurikeskus Rullaan, jossa pidetään koko perheen Väririeha kesäkuun 9.päivä! 


Ja tietysti tämän kaiken ohella ei saa unohtaa sitä kesän iiseintä ja lepposinta puuhaa, eli laiskottelua, rannalla lekottelua, jätskin syöntiä ja maalla riippukeinussa loikomista!
Sitä toivon ja odotan melkein eniten, parasta kesäkulttuuria! :)



 Raporttia näistä kaikista kivoista kesänpuuhista on myös myöhemmin luonnollisesti tänne tulossa,
jos ja kun mansikoiden syönniltä  ja hiekkakakkujen leipomiselta vaan ehditään!