torstai 27. kesäkuuta 2013

Risto Räppääjä seikkailee teatterilavoilla!

Olen jo aiemminkin maininnut vissiin täällä, että esikoisemme on lähes fanaattinen Risto Räppääjä - fani ja tänä kesänä tätä heimoa hellitään todella, sillä Risto kavereineen seikkailee useammassakin teatterissa ja loppukesästä kuvataan myös seuraava RR-leffa, jota ainakin meillä jo kuumeisesti odotetaan! :)


Mummo onkin luvannut viedä meidän tytön kesän aikana Tampereen Komediateatteriin, jossa Risto Räppääjä ja Nuudelipää -näytelmä pyörii ensi kertaa Tampereella. Kuulette varmasti jälkikasvuni ihastuneet kommentit heti esityksen jälkeen täälläkin!


Muuallakin maassa saa onneksi nauraa Riston edesottamuksille, esimerkiksi Turun Vartiovuoren kesäteatterissa saa kantaesityksensä tuoreimpaan kirjaan perustuva Risto Räpääjä ja nukkavieru Nelli, joka muuten jatkuu myös syksyllä Turun Kaupunginteatterin puolella.
Hämeenlinnan Miniteatterin kesälava Aulangolla esittää puolestaan Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli -näytelmää elokuun alkuun saakka.

Osa kesän Ristoista on jo seikkailunsa ehtinyt seikkaillakin, nimittäin Joensuun kaupunginteatterissa loppui melko äsköttäin Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi, samoin Leppävirran kesäteatterin Risto Räppääjä ja villi kone ehti jo tältä kesältä loppua.


Nopolan sisarusten veikeä Räppääjä-maailma onkin kirjojen lisäksi valloittanut tehokkaasti myös valkokangasta sekä teatterilavoja, sillä aiempina vuosina Risto on ystävineen seikkailut jo mm. Helsingin kaupunginteatterin, Joensuun kaupunginteatterin, Kouvolan teatterin sekä Teatteri Eurooppa Neljän lavoilla! Varsinainen lastenteatterin nykyklassikko siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti