tiistai 16. huhtikuuta 2013

Muksuystävällisen ravintolan ABC

Kävimme taannoin pitkästä aikaa koko perhe ulkona syömässä, leppoisan lauantaipäivän kunniaksi. Valitsimme paikaksi naapurin kehuman Tullintorin-kauppakeskuksen uudehkon intialais/bangladeshilaisen Bengol Curry-ravintolan.

Ja täytyypä nyt oikein kehaista, että paikka oli harvinaisen lapsiystävällinen ja meille jäi käynnistä superhyvä mieli tenavien kanssakin (mikä ei ole aina itsestään selvyys, ja jokainen lasten kanssa ruokaravintoloissa joskus käynyt varmaan tietää mitä tarkoitan...Muistanpa eräänkin kertomuksen kaveriperheestä, joka yritti  muuan japanilaiseen ravintolaan, jonka ovella ilmoitettiin että lastenvaunut (ja lapset) eivät ole tervetulleita...)!

Niin ja ruoka oli tietysti myös maanmainiota, masut pullollaan poistuttiin kaikki.  :)


Miten tämä lapsiystävällisyys sitten näkyi? No pieneissä mutta tärkeissä asioissa: ensinnäkin lapset huomioitiin kaikessa ja heille juteltiin ja hymyiltiin. Lisäksi nälkäkuoleman partaalla roikkuneen Seelan ruoka tuotiin ensin.  Myös syöttötuolit löytyivät.

Lapsille oli  myös oma  lista, mihin en ole muissa intialaisissa koskaan törmännyt, ja listalta löytyi intialaisia herkkuja lapsen makuun sovitettuna. Seela ainakin popsi hyvällä ruokahalulla mietoa kasvispakoraa,  vaikka ei ole aiemmin ravintoloissa intialaisesta välittynyt, ehkä juuri mausteisuuden vuoksi. Ja mikä parasta: listan kääntöpuolelta löytyi hauskoja Intia-henkisiä tehtäviä ja kun tarjoilijasetä toi vielä värikynät, niin jopa aika riensi ruokaa odotellessakin!


Tämmöisiä ravintoloita kiitos lisää!
Myönteinen kokemus ruokailusta lapsen kanssa kantaa pitkälle ja opettaa jälkikasvullekin yhdessä syömisen iloa ja herkuttelun taitoa!