Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. marraskuuta 2012

Lasten kaupunki aukeaa!

Sain vinkin että Helsinkiin Sederholmin taloon aukeaa marraskuun lopussa houkuttavan kuuloinen Lasten kaupunki, jossa voi tutustua helsinkiläislasten elämään ennen ja nyt kokemuksellisella ja hauskalla tavalla, avartavaa varmasti aikuisillekin museokävijöille. 

Avautumista odotellessa näyttelyn tunnelmaan voi virittäytyä Lasten kaupunki-nettisivulla, jossa aukeaa joka päivä uusi kurkistusluukku tulevaan. Minä ainakin jo löysin esimerkiksi ihastuttavan nostalgisen Donkey Kong-pelin, ihan suoraan omasta lapsuudestani!

Tuonnepa suunnataan seuraavalla pääkaupungin perheretkellä!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Nuhaiset terveiset!

Piti suunnata tänä viikonloppuna tutustumaan työpaikkani Työväenmuseo Werstaan uutukaiseen lapsille suunnattuun Arjen aakkoset -näyttelyyn, jonka idearikkaassa työryhmässä olin mukana ennen äippäloman alkua. Näin jo vilauksen valmiista tuotoksesta avajaisissa muutama viikko sitten ja minulle jäi näyttelystä iloinen ja toimiva kuva. Oli  myös hauska nähdä miten työryhmä oli saanut tehtyä toisaalta juuri sellaisen näyttelyn kuin alunperin oli ajatuskin ja toisaalta olivat myös keksineet ja kehittäneet vaikka mitä mukavaa ja toiminnallista uuttakin näyttelyyn.



No mutta, täälläpä sitten ollaan köhässä ja nuhassa koko perheen voimin, joten museoseikkailu jäi tältä erää. 


Ja niin, jo ennakkomainoksena että joulukuun alussa päästään vihdoin tutustumaan myös naapurimaan lastenkulttuuriin, suunnaksi tällä kertaa päätettiin yhteisesti Astrid Lindgrenin maailmoihin perustuvaan sisäsatumaailma Junibacken.


Semmoista eksoottista luvassa siis joulukuussa, mutta nyt takaisin vällyjen alle Barbabaa katsomaan perheen voimin ja karkkipäivän herkkuja nauttimaan!  
Syksyistä viikonloppua!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Vauvan kanssa Taidemuseoon!

Hoi vauvalliset, nyt osui silmiin kutkuttava juttu Tampereen museokentästä:
Tampereen Taidemuseo jatkaa ilmeisen onnistuneita Vauvan kanssa museoon - opastuksiaan!

Keväällä kierroksia järjestetään kaksi:
keskiviikkona 14.3 klo 14 ja keskiviikkona 4.4 klo 11

Opastuksella kierretään Vuoden nuoren taiteilijan - Ari Pelkosen näyttely sekä piipahdetaan myös taidemuseon alakerrassa esillä olevassa Bali Hai! -näyttelyssä. Kierrosta kuvaillaan rauhallistempoiseksi ja pienten tahtiin eteneväksi. Vauva voi myös makoilla opastuksen ajan vaunuissa, sillä museossa on esteetön kulku. Opastus sisältyy pääsylipun hintaan eikä kierrokselle tarvitse ennakkoilmoittautua.

Harmi että oma vauva köllöttelee vielä tukevasti masussa, joten en pääse testaamaan kierroksen toimivuutta, mutta komentoikaapa te muut ketkä kierrokselle pääsette, millainen kokemus oli?

Tunnelmia Tuntumasta

Viikonloppuna katsastimme Seelan ja ystäväperheen kanssa vihdoista viimein Lastenkulttuurikeskus Rullan Tuntumaa-näyttelyn. Näyttely oli rullamaiseen tapaan pieni, helposti lähestyttävä ja kompakti. Seurueemme lapsiväestö, iältään 3-5-vuotta, innostui selvästi eniten pehmeistä lattiatyynyistä, joista syntyi mahtava pomppurata. Samaisessa teoksessa olleet pistekirjoituskortit kiehtoivat ja niitä tutkittiin ja lähetettiin "postikortteina".

Oma suosikkini oli lakanainstallaatio, josta tuli ihania mielikuvia lapsuudesta ja kesästä, ulkona kuivuvasta pyykistä kotitalomme pihassa. Kankaisten ja paperisten lakanoiden vaihtelu kutkutti mieltä ja toi hauskoja aistielämyksiä. Lakanainstallaatio myös piilotti taakseen yllätyksen, nimittäin kuvataiteilija Hilda Kozarin karkkilaatikot, joiden funktio tosin jäi epäselväksi: saako näitä maistaa vai ei? Onnekseen nuorempi väki ei karkkilaareja huomannut, sillä vaikka maistaa olisi saanutkin, en tiedä olisinko raaskinut antaa näin influenssaepidemian riehuessa!

Kaikenkaikkiaan kiinnostava näyttely, johon tosin olisin kaivannut ehkä hieman lisää opastusta. Mihin saa koskea, mitä saa tehdä? Oppaan kanssa käydessä näyttely olisikin varmasti avautunut vielä paremmin, seikka minkä vahvisti eräs seuraamani perhe, jonka poika oli selvästikin käynyt näyttelyssä koululuokan kanssa opastettuna ja joka nyt johdatti vanhempansa ja pikkuveljensä konkarin ottein näyttelyyn! Mahtavaa tiedonsiirtoa ja selvästi parhaalla mahdollisella tavalla perille mennyt näyttelykokemus!