Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Perheen kanssa kesäleirille!

Kesä lähestyy kovaa vauhtia! Tänään jo pihassa lensi perhonen, aurinko lämmitti niin että jätski alkoi sulaa, lapset hihkuivat olemisen riemua! Kesä, ihan kohta!

Ja jos vielä aprikoitte mitä puuhata perheen kanssa kesällä, niin yksi suositeltava ja edullinen vaihtoehto ovat erilaiset perheleirit. Moni tuntee seurakuntien järjestämät leirit perheille, mutta järjestäjätahoja on monia muitakin, kun hieman asiaa tutkii.

Perheleireillä voivat siis vanhemmat ja mukelot tutkia vaikkapa luonnon ihmeitä tai tehdä taidetta yhdessä. Ja mikäpä sen mukavempaa kuin puuhata perheenä, oppiakin ehkä jotain, nukkua vaikkapa teltassa ja käydä valmiiseen pöytään!
 



Mukavan oloisia perheleirejä osui silmiini muun muassa seuraavanlaisia: 


*Luonto-Liitto järjestää perheleirejä tänä vuonna mm. Bengtsårin leirisaarella, Nuuksiossa ja Lempäälässä. Perheleireillä tutustaan luonnon ihmeisiin ja yövytään teltassa, mikä lienee monelle pienelle jo sellaisenaan elämys. Lisätietoja: http://www.lapsetluontoon.fi/leirikesa/

*Luonnonmukaista elämäntapaa ja kulttuuriperintökasvatusta lapsille ja aikuisille tarjoaa Juurielo-yhdistys, jonka perheleireillä pääsevät vanhemmat ja lapset tekemään perinnetöitä vihdan teosta alken. Aikaa on jätetty myös yhdessäololle, rantasaunalle ja leikeille. Tämän kesän leirit näyttävät olevan jo täynnä, mutta peruutuspaikkoja kannattanee aina kysyä!
Lisätietoja:  http://www.juurielo.fi/index/Leirit.html

*Sateenkaari-perheiden leiri on tänä kesänä elokuussa Pietarsaaressa. Luvassa koko perheen yhteistä puuhaa sekä myös aikuisten omaa ohjelmaa, jolloin pienokaiset saavat olla leirin lastenhoitajien huomassa.
Lisätietoja: http://www.sateenkaariperheet.fi/index.php?menu1_pos=Toiminta-%BB%A0Perheleiri&item=254

*Kiintymysvanhemmuusperheet-yhdistys järjestää kesäkuussa Virroilla viikonlopun mittaisen perheleirin, jossa halukkaat saavat mm. tutustua Virtain perinnekylään sekä seikkailla luontoretkellä. Ohjelmassa myös työpajoja vanhemmille.
Lisätietoja:  http://kiintymysvanhemmuus.fi/etusivu/toiminta/lapsiperheviikonloppu/

*Parasta lapsille ry:n monikulttuuriset lapsiperheiden leirit pidetään Virroilla ja Fiskarsissa. Ohjelmassa monenmoista leiripuuhaa kädentaidoista ulkoiluun. Ilmoittautuminen näillekin leireille on jo virallisesti päättynyt, mutta ekstrapaikkoja kannattaa kysyä!
Lisätiedot: http://www.parastalapsille.fi/?page_id=397

*Joogasta ja terveellisestä elämäntavasta innostuneet voivat suunnata kesäkuun lopussa Saarijärvelle Suomen joogaliiton koko perheen joogakurssille, jossa yli 5-vuotiaat lapset saavat osallistua myös lasten joogaharjoituksiin. Luvassa kesäistä yhdessäoloa, keskusteluja ja hyvää kasvissapuskaa! Lisätietoja: http://www.joogaliitto.fi/?component=1



Ja jos leiri yöpymisineen tuntuu vielä liian hurjalle, tarjoavat monet yhdistykset myös hauskoja päivän leirielämyksiä,
 esimerkiksi Tampereella Luontokoulu Korento kutsuu lapsia ja aikuisia yhdessä kesällä metsään, vaikkapa yrttejä tutkimaan tai tekemään risutaidetta! Lisätiedot:http://koulut.tampere.fi/luontokoulu/kesakurssit.html

maanantai 5. marraskuuta 2012

Lasten kaupunki aukeaa!

Sain vinkin että Helsinkiin Sederholmin taloon aukeaa marraskuun lopussa houkuttavan kuuloinen Lasten kaupunki, jossa voi tutustua helsinkiläislasten elämään ennen ja nyt kokemuksellisella ja hauskalla tavalla, avartavaa varmasti aikuisillekin museokävijöille. 

Avautumista odotellessa näyttelyn tunnelmaan voi virittäytyä Lasten kaupunki-nettisivulla, jossa aukeaa joka päivä uusi kurkistusluukku tulevaan. Minä ainakin jo löysin esimerkiksi ihastuttavan nostalgisen Donkey Kong-pelin, ihan suoraan omasta lapsuudestani!

Tuonnepa suunnataan seuraavalla pääkaupungin perheretkellä!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Vinkkejä viikonloppuun!

Tämän vuoden Kirjamessut jäävät minulta väliin, mutta jos liikut pääkaupunkiseudulla lasten kanssa viikonloppuna, niin suuntaapa kohti Messukeskusta, sillä aikas mukavaa ohjelmaa muksuille on taas tiedossa Z.Topelius-lavalla-lavalla! Esimerkiksi sunnuntaina voi vaikkapa kuunnella iki-ihanaa Sinikka Sokkaa satutätinä klo 12-14!

Erityisen hienon teon Kirjamessuihin liittyen teki mielestäni tänä vuonna Lukukeskus, joka tarjosi Helsingin ja Vantaan seudun lastenkodeille liput tapahtumaan, ajatuksena tarjota uusia elämyksiä kirjojen parissa lastenkotien nuorille ja lapsille! Kuten Lukukeskuskin tiedotteesaaan toteaa, on oman äidinkielen sekä lukutaidon hallinta ja monipuolinen siitä nautiskelu avain osallisuuteen yhteiskunnassa ja kulttuurissa ja siksi onkin vallan hienoa, että mahdollisuuksia siihen pyritään näin antamaan kaikille nuorille!



Tampereella päin asuvat puolestaan; jos on viikonloppu vailla kivaa puuhaa, niin ottakaa suunnaksi Työväenmuseo Werstaan Lasten lystiviikonloppu, jossa pääsee vaikkapa rakentelemaan nukkekodin piparkakkuja tai kokeilemaan ehtaa vanhan ajan pyykinpesua! Sinne mekin suunnataan sunnuntaina...


..kunhan on ensin äänestetty! 

Ja siinäpä viimeinen vinkkini lapsekkaaseen viikonloppuun: 
ota lapsi mukaan äänestämään!

Kansallinen Lastenliitto  nimittäin muistuttaa, että äänestämisen oppiminen tapahtuu myös esimerkistä, kuten niin moni muukin asia lapsen maailmassa, joten mikä olisikaan tehokkaampaa yhteiskuntavastuun kasvatusta kuin ottaa jälkikasvu mukaan äänestysmatkalle. Muistan itse omasta lapsuudesta vaalipäivien juhlallisen jännityksen ja sen vanhan kansakoulun tuoksun kun äiti oli äänestyskopissa. Sekä tietysti vaalikahvit pullalla aina äänestyksen päälle! Siinäpä hienoja perinteitä eteenpäin siirrettäväksi!

Ja muuten tuntuu, että lapsuudenkin vaalipäivinä oli aina tällainen kirkas talvinen päivä, eli sellaista toivon myös sunnuntaille! :)