Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. helmikuuta 2013

Kaunista Kalevalan päivää!




Näin Kalevalan päivän kunniaksi kannattaa kaivaa Kalevalan tarinat esiin ja lukeakin iltasaduksi tai päivälepäilyllä pilteille vaihteeksi hurjista loitsinnoista ja sankarien mahtikisoista muinaisessa Suomessa!

Uskon että iskevät kipinää nykytenavaankin, sillä tarinathan voittavat mennen tullen monet nykylapsille tutut fantasiakirjat. Ja Kalevalan silmiemme eteen luoma maailma on loppujen lopuksi lapsille varsin tuttu muusta fantasiasta maagisine hahmoineen, taikakeinoineen ja erilaisine kansoineen.


Itse Kalevalaa helppolukuisemman (ja nykyvanhemmallekin ehkä lukuystävällisemmän) lähestymistavan tarjoaa esimerkiksi Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala tai Kirsti Mäkisen Suomen lasten Kalevala.




Ja jos oikein asiaan innostuu, niin esimerkiksi Kalevala-seura tarjoaa Kalevalan kankahilla-nettisivuilla hauskaa tekemistä aihepiirin ympäriltä. Täällä voit testata kuka Kalevalan sankareista olisit, suunnitella oman Sammon tai rohkeimmat voivat jopa lähteä opiskelemaan kalevalamitan saloja!


        (Ja lisäbonus: samalla Kalevalan ympärillä puuhatessa voi muistua aikuiselle itsellekin   
        mukavasti mieleen, että mitäs siellä koulussa tästä eepoksesta puhuttiinkaan oikein, jos ei ole 
        viime vuosina tullut teokseen muuten tartuttua... )

perjantai 25. tammikuuta 2013

Lastenkirjalöytöjä alennuslaareista


Kirjakauppojen alennusmyynnit vetelevät viimeisiään ja tarjoavat loppualen rytäkässä aikamoisia alennuksia. Lastenkirjoihin hullaantuneena tulen aina tehneeksi uusia hauskoja löytöjä ennestäänkin jo pursuilevaan lastenkirjahyllyyn, varsinkin kun on helppo vakuutella itselleen että niitä tarvitsee jo ihan ammatillisestikin... :)

Tänä vuonna kassiin putkahtivat Suomalaisen ja Akateemisen alennuksista Minttu morsiusneitona, sillä Harjanteen kirjat vetoavat meillä äitiin ja tyttäreen, sekä Viidakkotanssi – Tutkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa, joka on kulttuurimaantieteilijä Markku Löytösen kiinnostavaa ja haasteellista kuvitettua lasten tietokirjasarjaa suomalaisista  löytöretkeilijöistä.

Viidakkotanssi (Kovakantinen)Tätä SKS:n kustantamaa sarjaa saa enää harvoin ja olen pyrkinyt aina kerämään mukaan puuttuvan osan jos jostain löydän. Tällä kertaa onni oli myötä ja sain Akateemisen loppualeesta tämän puuttuvan palasen vitosella! 






Viimeisenä ostovinkkinä viime hetken alennuksiin mainittakoon museopedagogiikan suomalaisen uraanurtajan Marjatta Levannon mahtava ja hurja Taivaallinen suurperhe, jota löytyi molempien isojen kirjakauppojen alennuslaareista pienellä summalla. Kirja on huikean viisas ja kaunis johdatus eri maiden myyttien ja uskontojen kuvastoon. Taidematka on kirjoitettu tarinaksi ja sitä siivittää Julia Vuoren veikeä kuvitus. Ei ihan pienille, sillä sen verran hurjia kuvia esimerkiksi eri maiden paholaisista kirjassa vilistää, mutta vitos-kutosluokkalaisesta eteenpäin tämä teos iskee tiedonjanoiseen mieleen.