sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Musaa matkalla

Postipoika toi vielä yhden joululahjan, Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun uutukaisen Pieni ja soma. Eilen sitten ajomatka Poriin kuunneltiin Ammuuta, joka on tälläkin levyllä laadukasta, hyvällä tavalla aika perinteistä lastenmusaa. Kaunista ja hilpeää, turvallista ja tuttua. Hienoja helmiä levyllä on esimerkiksi kauniisti maalaileva ja rauhoittava avausbiisi Sateen tanssi.

Perään luukutettiin perheemme pitkän ajan suursuosikkia Orffeja (ennen kolmikko tunnettiin niemllä Tohtori Orff ja Herra Dalcroze), joilta oli tällä kertaa matkalevyksi valikoitunut jo 2008 ilmestynyt Ihmekolmoset vauhdissa.
                                               
                                                12

  Orffien keikkameno on aina ollut ihan huikeaa, pikkuväki hyppii tasatahtia ja meno voittaa monet aikuistenkin rokkikeikat, mutta eipä bändi levylläkään ikinä kylmäksi jätä. Tältä plätyltä Seelan suosikki on kuulemma osuvasti nelivuotiaan karkkihirmun hamaita kolotteleva Suklaata, äiti taas liikuttuu aina melkein kyyneliin saakka Saman auringon alla-biisistä.



Yhteenvetona todettakoon että jokaisen vähänkin pidemmän automatkan pelastus on aimo annos hyvin tehtyä lastenmusaa, semmoista jota aikuistenkin korvat jaksaa kuunnella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti