tiistai 6. marraskuuta 2012

Lastenohjelmat radioon!

Sain Facebookissa kutsun Orffien Hannu Sepposen perustamaan Lastenohjelmat bäk radioon!-ryhmään ja ajattelin nostaa sen täälläkin tapetille, sillä aihehan on mitä kiinnostavin.

Kyseessä on siis närkästys siitä, että YLE ilmoitti lopettavansa tämän vuoden alusta kaikki radion lastenohjelmansa. Syynä oli kuulijalukujen lasku ja se että lapsien ajankäytöstä kilpailevat niin tehokkaasti myös muut mediat, TV ja netti tietystietujoukoissa.

Mutta kuten Sepponen manifestissaan muistuttaa, kaikkea ei voi mitata vain lukuja tuijottamalla. Laadukkaita lastenohjelmia radioon tuottamalla YLE osoittaisi arvostavansa myös lapsiyleisöään monipuolisella ja monintavoin palvelevalla ohjelmistolla eri medioissa. Ja onhan kyseessä myös tulevien radiosukupolvien kasvatus! Hyviä pointteja Sepponen!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Lasten kaupunki aukeaa!

Sain vinkin että Helsinkiin Sederholmin taloon aukeaa marraskuun lopussa houkuttavan kuuloinen Lasten kaupunki, jossa voi tutustua helsinkiläislasten elämään ennen ja nyt kokemuksellisella ja hauskalla tavalla, avartavaa varmasti aikuisillekin museokävijöille. 

Avautumista odotellessa näyttelyn tunnelmaan voi virittäytyä Lasten kaupunki-nettisivulla, jossa aukeaa joka päivä uusi kurkistusluukku tulevaan. Minä ainakin jo löysin esimerkiksi ihastuttavan nostalgisen Donkey Kong-pelin, ihan suoraan omasta lapsuudestani!

Tuonnepa suunnataan seuraavalla pääkaupungin perheretkellä!