lauantai 6. lokakuuta 2012

Nuhaiset terveiset!

Piti suunnata tänä viikonloppuna tutustumaan työpaikkani Työväenmuseo Werstaan uutukaiseen lapsille suunnattuun Arjen aakkoset -näyttelyyn, jonka idearikkaassa työryhmässä olin mukana ennen äippäloman alkua. Näin jo vilauksen valmiista tuotoksesta avajaisissa muutama viikko sitten ja minulle jäi näyttelystä iloinen ja toimiva kuva. Oli  myös hauska nähdä miten työryhmä oli saanut tehtyä toisaalta juuri sellaisen näyttelyn kuin alunperin oli ajatuskin ja toisaalta olivat myös keksineet ja kehittäneet vaikka mitä mukavaa ja toiminnallista uuttakin näyttelyyn.



No mutta, täälläpä sitten ollaan köhässä ja nuhassa koko perheen voimin, joten museoseikkailu jäi tältä erää. Ehkä päästään syyslomalla sitten paremmalla onnella ja silloin seuraa myös testikäyttäjä Seelan kokemuksia arkisia asioita ennen ja nyt esittelevästä näyttelystä. :)


Ja niin, jo ennakkomainoksena että joulukuun alussa päästään vihdoin tutustumaan myös naapurimaan lastenkulttuuriin, suunnaksi tällä kertaa päätettiin yhteisesti Astrid Lindgrenin maailmoihin perustuvaan sisäsatumaailma Junibacken.


Semmoista eksoottista luvassa siis joulukuussa, mutta nyt takaisin vällyjen alle Barbabaa katsomaan perheen voimin ja karkkipäivän herkkuja nauttimaan!  
Syksyistä viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti