sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Liikennepuistossa vauhdin hurmaa

LASTEN LIIKENNEPUISTO on huippu juttu! 

Ainakin meidän lasten mielestä ja kun Tampereen liikennepuisto löytyy vielä lähes naapurista, tulee siellä melkoisen usein vierailtua. Nostalgista on, että muistan ajelleeni tuolla tismalleen samassa puistossa parikymmentä vuotta sitten, aivan yhtä fiiliksissä kun esikoinen nyt. Tosin silloin puistossa ei ollut liikennevaloja, joiden tahtiin siellä nyt pikku kuskit ajelevat.  :)


Eri liikennepuistoissa on hieman erilaiset säännöt, mutta perusideana niissä on opettaa leikin varjolla liikennekasvatuksen alkeita. Tampereen puistossa 6-10-vuotiaat pääsevät lyhyen "ajokoulun" jälkeen kurvailemaan puistoon maksutta ja 4-6-vuotiaat saavat ajella aikuinen rinnalla kulkien.Alle 4-vuotiaat saavat huristella kolmipyörällä pienemmällä radalla.

Ajokierros kestää kymmenen minuuttia, mutta samana päivänä voi ajella niin monta kierrosta kuin mielii, kunhan vaan jaksaa kärsivällisesti jonottaa uutta vuoroa. (Odotellessa kannattaa vaikka nauttia herkkujätskit puiston vieressä olevasta nuorten pitämästä jätskikiskasta, jossa on muuten aivan oivallisia uusia jäätelömakuyhdistelmiä!)


















Puiston hauskimpia juttuja on Seelan mielestä pienen sillan ylittäminen sekä liikenneympyrä. Ja kuin vaivihkaa tulevat näemmä ne liikennesäännötkin tutuksi, ainakin sen verran tomerasti Seela niistä nyt liikenteessä meitä muitakin muistuttelee!


Liikennepuistoja löytyy muuten pitkin poikin Suomea, joten kannattaa tarkistaa onko omalla tai läheisellä kesänviettopaikalla oma liikennepuistonsa. Esimerkiksi Helsingistä löytyy laaja Lasten liikennekaupunki, samoin Jyväskylän Viitaniemestä tai Kouvolan Jaakonpuistosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti