sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Keväällä teatteriin mars!


Monen teatterin kevään ja kesän ohjelmistot on julkaistu ja minusta onkin aivan ihanaa selailla teatteritarjontaa ja haaveilla mihin kaikkeen sitä menisi ja mitä katsomaan, vaikka yleensähän sitä ehtii aivan liian harvoin teatteriin, oli sitten seurana lapset tai aikuiset.

Meidän esikoinen odottaa jo kovasti kahta näytelmää, jotka molemmat on luvattu mennä yhdessä katsomaan. Toinen näistä odotuksen aiheista on supersuloinen Karhuherra Paddington joka saapuu Tampereen Työväenteatteriin huhtikuussa, toinen taas meidän superinnokkaan Risto Räppääjä-fanin ehdoton pakkokatsottava eli Tampereen Komediateatterin kesänäytelmä Risto Räppääjä ja Nuudelipää.

Muuallakin Suomessa näyttää tänä keväänä olevan ohjelmistoissa sekä erityisen hienoja klassikkoja sekä uudempia tuttavuuksia lasten teatterin saralla, eli valinnan vaikeushan tässä tulee! Seinäjoen kaupunginteatteri esittää yhden suosikkisatuni eli kauniin ja liikuttavan Pieni tulitikkutyttö-musikaalin, pääosassaan upea Maria Pere. Kuopion kaupunginteatterissa taas olisi houkuttavan jännä, lasten peloista kertova Mörköjen yö, johon on musiikin tehnyt Olli Heikkinen, mies monen Miljoonasateen biisin takaa. Voisi olla aika takuukamaa meidän neli ja puoli-vuotiaalle jota tällä hetkellä askarruttavat paljon möröt ja peikot...  Tai voi, Hämeenlinnassa saisi ihastella äidin lapsuuden lempparia, Kaunotarta ja Hirviötä, tosin se olisi kuulemma Seelasta "liian lälly prinsessa-juttu"... :D

Mutta teatterireissulle ehdottomasti tänä keväänä siis, koko perheen voimin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti