torstai 17. tammikuuta 2013

Hoplop-hulinaa

Koko perheen vapaapäivän kunniaksi käytiin pitkästä aikaa Hoplopissa kun esikoisen tarrakalenteri tuli täyteen ja aamut olivat sen myötä siis sujuneet reippaasti. Seelan kanssa on kyllä aiemminkin käyty tuolla oivallisessa sisäleikkipuistossa, mutta nyt ensi kertaa mukaan pääsi myös perheen vauva  ja tuli tarkasteltua Hoplopin tarjontaa vauvan puuhien kautta.

Sisäänpääsymaksuahan ei vielä alle vuoden vanhoilta mene, eli se jo viestittää ettei Hoplopin toiminta ole varsinaisesti suunnattu pikkuvauvoille, mutta ihmeen paljon kummasteltavaa Martallekin silti löytyi. Parasta oli tietysti seurata isosiskon hyppimistä, pomppimista, juoksua, naurua, laskemista ja liukumista sekä puiston värikkäitä laitteita. Mutta selvästi Martta-neitiä miellyttivät myös pehmoiset jättityynyt joilla sai pötkötellä sekä ihanan värikäs pallomeri jossa typy olisi jaksanut maata vaikka kuinka kauan tyytyväinen ilme kasvoillaan ja pallo kädessään!







Pienten nurkkauksessa oli myös pari varsinaista "vauvavekotinta", eli sitteri ja puuhamatto sekä isoja pehmeitä palikoita. Harmiksi vaan sitterin puuhatoiminnot olivat rikki ja matto nuhjuinen, palikatkin vähän entisen oloisia, joten niistä ei innostunut koehenkilö eivätkä vanhemmatkaan.


Kokonaisuutena päivä oli kuitenkin taas kerran riemukas ja molemmat tytöt nukahtivat kotimatkalla bussiin onnellisen väsyneinä. Hyvää pakkaspäivän puuhaa, kun ulkona on liikaa asteita kunnon pihaleikkeihin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti