tiistai 19. maaliskuuta 2013

Värikylvyttelyä!

Kokeiltiin eilen VAUVOJEN VÄRIKYLPYÄ Martan kanssa, Tampereen museopalveluiden kulttuurikasvatysyksikkö TAITE:n järjestämänä, ja voihan vitsit se oli HAUSKAA!

Ensimmäisen kerran teemana olivat musta ja keltainen, joita lähdettiin aluksi ihmettelemään jännän tuntuisten kankaiden ja keltaisten tennispallojen avulla. Kun väriin oli virittäydytty, päästiin itse tosi toimiin, eli lutraamaan, sotkemaan, maalaamaan ja maistelemaan mustia ja keltaisia värejä, jotka olivat tällä kertaa peräisin lääkekivihiilestä, mangokiisselistä, kuskusista ja pellavansiemenistä.

Voi sitä riemua kun vauvat saivat "luistella" liukkaassa mangososeessa tai meidän Martan tyyliin maalata koko keholla paperille jänniä kuvioita. Ja joka iikka otti myös pikku välipalamaistiaiset "maaleista", kuten asiaan kuuluu.  :) 

Kylvyn seurauksena sekä äiti että tytär olivat yltä päältä mangokiisselissä, kuskus-jyvissä ja pellavansiemenissä, joita löytyi vielä illallakin vaatteiden alta, mutta oi oli se sen arvoista! Suosittelen ehdottomasti, jos tätä hauskaa puuhaa on kotikonnuilla mahdollisuus koettaa!


(Ja valokuvia taiteilijoista ja teoksista, niitä seuraa varmasti perästä, mutta vielä ei, sillä värikylvyn ohjeistuksiin kuuluu myös se, että tärkeintä on keskittyä yhdessä olemiseen ja siksi kuvauskerrat pitää sopia erikseen, joka kerta ei saa kameralla räiskiä. Varsin perusteltua ja fiksua mielestäni!)

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kirjoja pikkusiskoista ja -veljistä isoille sisaruksille!

Olemme selvinneet melko vähäisin kolhuin mustasukkaisuudesta ja sisaruskateudesta sen jälkeen kun nelivuotiaaksi venähtänyt Seela sai seurakseen pikkusiskon viime kesänä. Ehkä osa syy on Seelan iässäkin, tyttö on saanut paistatella ainoana lapsena niin kauan, että oli jo odottanutkin sisarusta. Mutta luulen että osansa oli myös huolellisella valmistelulla, jota meillä harjoitettiin erityisesti pikkusiskon tai -veljen syntymää käsittelevien kirjojen avulla, koska kirjat ovat tytöllemme jo vanhastaan tuttu tapa asioiden pohdiskeluun ja käsittelyyn.



Tästä viisastuneena tuumin jakaa kanssanne muutaman hyvän kirjavinkin, mikäli jossakin muussakin perheessä ilmenee tarvetta pohtia tulevaa vauvaa ja sen mukanaan tuomia muutoksia isomman lapsen kanssa.


Meillä luettiin ensinnäkin erityisen paljon Kristiina Louhen Aino-kirjoja, joissa sisaruus on tutun tuntuisesti ja uskottavasti esillä. Peräti kaksi mainion Aino-sarjan kirjoista käsittelee erityisesti juuri tätä teemaa; Aino ja Pakkasen poika ja Aino pikkuinen tyttö.




Aino pikkuinen tyttö kertoo ajasta jolloin perheeseen odotetaan vauvaa. Aino saa kuulla suuren uutisen ja pohtii niin vauvan syntymää kuin mm. sitä syntyykö vauvallekin äiti. Jatko-osan omaisesti Aino ja Pakkasen poika taasen kertoo ajasta pikkuveli-Nyytin syntymän jälkeen, kaikessa ilossaan ja ärsyttävyydessään. Aino ei tahdo kestää parkuvaa pikkuveikkaa ja vauvassa kiinni olevaa äitiä, vaikka loppupeleissä veli suokin ensi hymynsä isosiskolleen. Tuttua ja ah niin aidon arkisesti kuvitettua lapsiperhe-elämää! Muistan että pidin itsekin hurjasti Ainoista lapsena ja ne todella tuntuvat tavoittavan jotain niin oleellista lapsiperheestä, että uppoavat seuraavaankin polveen!



Uudempi suomalainen Sanna Pelliccionin Onni-pojasta tulee isoveli-kirja on niin ikään mukavan todenmakuinen ja tunnistettavia asioita täynnä. Pieni Onni pääsee mm. äidin kanssa neuvolaan, jonka seiniä koristavat Imetystuen mainokset. Isomahainen äiti on myös välillä niin väsynyt, etteivät hurjat leikit onnistu ja vauvan synnyttyä äiti ja isi ovat kiinni tulokkaassa Onnista aivan liikaa. Onneksi Onni pääsee äidin kanssa kaksin uimahalliin ja isi jää kantelemaan kantoliinaan (!) käärittyä pikkuveikkaa.




Gunilla Wolden Sanna ja pikkuveli edustaa vielä Ainojakin vanhempaa lastenkirjallisuutta, mutta yhtä lailla ihastuttavuutensa säilyttänyttä. Tosin Sanna-kirjojen maailma tuntuu jo väliin vanhentuneelta, ainakin meillä ihmeteltiin vauvan pyllyn pesua pesuvadin ääressä! Toisaalta Sannan perheessä käytetyt kangasvaipat tuntuivat taas uudelleen ihan tutuille, vaikkakin Seelan mielessä tietysti enemmän modernina kestovaippaversiona.   :) 




Viimeinen "apuvälineopuksemme" oli  Liane Schneiderin ja Eva Wenzel-Burgerin Pikku Kakkosestakin tutun Laura-sarjan Laurasta tulee isosisko. Tässäkin kirjassa oli joitakin meille vieraita tapoja, mutta toisaalta niistä sai esikoisen kanssa hienoja keskusteluja siitä, miten erilailla eri perheissä eletään, esimerkiksi Lauran pikkuveli muuttaa Lauran kanssa samaan huoneeseen heti alusta alkaen. Laura myös maistaa kirjassa äidinmaitoa, seikka mikä esikoista kiinnosti ja josta ei juuri muissa kirjoissa puhuttu.







Jos siis perheen koko on kasvamassa ja innokas isosisko tai -veli kaipaa opastusta ja hellää valmistelua asiaan, niin suosittelen poikkeamista kirjastossa, josta yllämainittujen lisäksi toki löytyy varmasti lisääkin kirjoja aiheesta. Mutta nämä teokset olivat meillä ainakin ne ylitsevuotavasti luetuimmat ja kuten Seela itsekin sanoi "niistä vähän oppi miten ollaan isosisko".

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Hiihtolomalla Herra Hakkaraisen talossa


Hiihtoloman paras päivä taisi olla Seelan mielestä tänä vuonna se, kun täti ja ekaluokkalainen serkkutyttö nappasivat pikkusiskon flunssaiseen kitinää kyllästyneen tytön mukaansa Sastamalaan maanmainioon HERRA HAKKARAISEN TALOON. Herra Hakkaraisen talo esittelee sympaattisella tavalla Mauri Kunnaksen satumaailmoita ja vie lapset leikkimään niin Koiramäen kauppapuotiin kuin Pyören pöydän ritarisaliin. Ja näkyypä paikassa välillä tuo mystinen yökulkijakin eli Herra Hakkarainen itse!


Ollaan vierailtu noin kerran vuodessa tässä suloisessa ja sopivan kokoisessa puuhatalossa ja joka kerta se iskee ainakin meidän neljä ja puolivuotiaaseen täysillä. Niin ilmeisesti tälläkin kertaa, sillä kotiin saapui onnellinen ja koko päivän touhunnut tyttö.


Koska Seela oli tällä kertaa reissussa isojen lasten tapaan, ilman äitiä ja iskää, niin annetaanpa elämyskokijan itsensä kertoa oleelliset seikat vierailustaan ja antaa samalla tiukka analyysi kulttuurikohteesta! 



Äiti: Kerropa, mikä Herra Hakkaraisen talossa oli parasta?
Seela: Avaruus! Kun siellä on se bussi, jossa voi oppia niiden planeettojen nimiä. Ja siellä avaruudessa on pizzapaikka!

-No mikä muu oli kivaa?
-Se liukumäki, kun mä opin kiipeemään sinne.

-Oliks vielä jotain muuta hauskaa?
-Kanssa se Herra Hakkaraisen koti, kun siellä on semmoisia naamareita, joita sai laittaa. Unihatut oli ruuvattu kii, mutta takkejakin sai kokeilla. Sitä  putkiliukumäkeä mä en uskaltanut laskea. Semmoista pikkuista siltaa pitkin mentiin Selman kaa, se ei heilunut, ja siellä oli kummituksiakin, mutta ei ne pelottanut, eikä niihin saanut koskeakaan. Siitä kummitusperheestä oli kuviakin.

-Oliks mikään tyhmää?
Seela: No ei! Paitsi se oli vähän tyhmää kun mä en muistanut näyttää mun Herra Hakkaraista (pehmoa) sille oikeelle Herra Hakkaraiselle.